Muistopuhe

Taas on mennyt niin kauan viime kirjoituksesta, mutta kaikki varmaan ymmärtävät ettei tämä ole helppoa kirjoitettavaa. Tämä vaatii niin paljon voimaa. Tässä tulevat nyt isän ja äidin kukkalaitteen teksti, minun kukkalaitteeni teksti ja muistopuhe Jonille, jonka luin muistotilaisuudessa.

 

Isän ja äidin teksti:

Enkeliksi lähdin,
mutta hyvän huomenen toivotukset
taivaan sineen kirjoitan.
Illan tullen rukoukset rakkailleni omistan.
Ja alta kuun, tähtivyön toivotan
rakkailleni hyvän yön.

 
Minun tekstini:
Kuiskaan hellästi ne sanat, ne kauneimmat jotka tiedän.
Olit kaikkeni maan päällä ja ikuisesti.


Muistopuhe:

Kiitos että olette tulleet kanssamme saattamaan Jonin taivaaseen.
Haluan nyt kertoa tunteistani joita rakas pikkuveljeni minussa herättää.
En koskaan ole ollut niin ylpeä kenestäkään kuin Jonista. Minulle on aina ollut suuri ilo kertoa pikkuveljestäni muille. Me olemme olleet todella läheisiä ja tärkeitä toisillemme aina. Nyt tuntuu että puolet minusta on poissa ja minun on vaikea ymmärtää koko asiaa. Saan kuitenkin lohtua rakkaista lämpimistä muistoista joita meillä yhdessä on. On ollut naurua, itkua ja taas naurua, yhdessä olemme selvinneet kaikesta. Ne muistot ja Joni ovat sydämessäni aina.
Surun keskellä minua lämmittää kuulla, että te tunnette Jonin samanlaisena kuin minä. Hän on kiltti, iloinen, ajattelevainen, auttava ja luotettava. Minulla on siis paras pikkuveli jonka voi saada. Monet sanovat että Jonissa on jotain erikoista, minustakin on aina tuntunut siltä. En ole tiennyt mitä se erikoinen on, mutta nyt luulen että minulla on vastaus.
Sain melkein 16 vuotta lainaksi veljekseni enkelin.


Hautajaisesi 4.9.2010

Tämä kirjoitus on kestänyt, olen kerännyt voimia tätä varten. Tämä on varmasti kaikkein vaikein. Olen jo kauan tiennyt mitä haluan kirjoittaa, mutta en ole uskaltanut kuin vasta nyt.

Päivä alkoi kun perheesi, sukusi ja joitakin ystäviä kokoontui kappelille, 8 aikaan aamulla. Kävisit kotona viimeisen kerran.

Arkku nostettiin autoon, äiti tuli sinun kyytiisi, seuraavana minä ja isä äidin veljen kanssa. Sen jälkeen kaikki omassa järjestyksessään. Ajoimme Kuivakankaan läpi, pysähdyimme mummon talon kohdalla ja olimme minuutin hiljaa, lippu oli puolitangssa. Valitsimme näin koska kun ajoit mopolla Övertorneålle, menit kylälle aina isoa tietä, mutta tiedän että kun tulit kotiin päin ajoit aina mummon ohi, että näit jos he olisivat kotona. Matka tuntui ikuisuudelta, ajoimme kyllä hiljaa, mutta raskainta oli katsoa arkkua edellä ajavassa autossa.

Kotona olimme järjestäneet sinulle paikan, lehtimajan mäntyjen alle, joka koristeltiin pihlajan oksilla ja marjoilla ja muutamilla hopeisilla perhosilla. Emme halunneet tavallista, joka yleensä tehdään kuusen tai männyn oksista, se tuntui niin kylmältä ja vanhalta. Ajattelimme että olet paljon nuorempi kuin yleensä kun joku haudataan, joten tuntui paremmalta valita lämpimämpi koristelu. Sinne saivat mennä sisään ja sanoa mitä halusivat tai vain olla hetken hiljaa ja ajatella, muistan että kävin luonasi ainakin viidesti, minulla oli niin paljon sanottavaa sinulle. Ennen kuin lähdimme kirkkoon, seisoimme kaikki hiljaa pihalla ja kuuntelimme Rauli Badding Somerjoen kappaleen Teinienkeli.

Ajoimme kirkkoon hiljaa, vähän ennen 12 olimme perillä ja sinut kannettiin sisälle. Järjestin kukat kukkakaupan Siwin kanssa, niin että ne olivat oikeassa järjestyksessä kun jokainen vuorollaan menisi eteen lukemaan omansa.

En ole koskaan ollut niin hienoissa ja lämpimissä hautajaisissa, vaikka se olikin raskain kokemani päivä, niin koko jumalanpalveluksen ajan oli rauhallinen ja lämmin olo. Jälkeenpäin myös kaikki sukulaiset ovat kertoneet, miten paljon he pitivät hautajaisista, se oli ainutlaatuinen ja erikoinen, aivan kuten minäkin tunsin, rauhallinen ja lämmin. Stefan Aro puhui sinusta niin kauniisti, vaikka hänellä oli vaikeaa, en ole koskaan nähnyt pappa jolla on ollut niin vaikeaa pitää hautajaiset. Hän puhui suomeksi ja ruotsiksi, jotta kaikki todella ymmärtäisivät mitä hän halusi sinusta sanoa. Virret oli valittu niin että ne voi laulaa ruotsiksi ja suomeksi ja vain sellaisia jotka sinä osasit.

Me, äiti, isä ja minä menimme luoksesi ensimmäisenä lukemaan kukkamme, Stefan luki äidin ja isän, värssy oli aika pitkä, joten he eivät itse jaksaneet lukea sitä, sitten oli minun vuoroni, onnistuin, kummallakin kielellä, en tiedä kuulivatko kaikki mitä sanoin, mutta kerroin lyhyesti ja kauniisti mitä tunnen sinua kohtaan. (Kirjoitan värssyt ja muistopuheeni sinulle erikseen)

En oikein muista missä järjestyksessä kaikki meni, olimme vieläkin shokissa ja itkimme enimmäkseen ja yritin keskittyä Stefanin puheeseen ja hermoilin koko ajan että kaikki menisi oikein. Tiedäthän, en voi hellittää hetkeksikään, kaiken on oltava oikein!

Tässä haluan kiittää Saana omasta ja äitini ja isäni puolesta. Saana lauloi Jonille laulun, Juice Leskisen Rakkauden haudalla. En ymmärrä miten pystyit! Joni sanoi koulun loppumisenne jälkeen että oli niin hienoa kun lauloit sen Svansteinin kirkossa, hän sanoi myös että se on hieno laulu ja lauloit sen niin hyvin. En voi muuta kuin olla samaa mieltä, olen videoinut koko kevätjuhlan ja olemme katsoneet sitä usein. Laulu sopi niin hyvin veljeni muistojumalanpalvelukseen, olimmehan hautaamassa rakasta Joniamme. Lämmin kiitos sinulle pikku rakas, teit siitä niin eityistä.

Kirkon jälkeen sinut piti viedä hautausmaalle, valitsimme Metsähautausmaan kuten kerroin aiemmin. Kaikki kirkossa olleet tulivat mukaan. Sinut laskettiin alas, tuntui että tukehdun millä hetkellä hyvänsä. Sitten kaikki veivät kukkansa haudan viereen ja seisoivat vieressäsi hetken hiljaa. Tuntui että olisin yhtä hyvin voinut hypätä hautaan kanssasi, en halunnut sinun olevan yksin, ja meidänhän piti aina olla yhdessä…en ymmärrä ollenkaan…

Kaikki luokkatoverisi olivat mukana, jokainen heitti sinulle punaisen ruusun, se oli niin kaunista.

Lauloimme virren ja viimeiseksi heitin mukaan hiekkaa joka oli tuotu kotipihasta. Tunsimme että olisi hyvä että kun sinut haudataan, ensimmäinen hiekka olisi kotoa, kotoasi jota rakastit niin paljon. Äiti ja isä pitivät minusta kiinni, kummaltakin puolelta, joten teimme sen yhdessä.

Sen jälkeen lähdimme kaikki muistotilaisuuteen Kuivakankaan kansantalolle, valitsimme sen seurakuntatalon sijaan, koska olimme vuokranneet kansantaloa joskus aiemmin kun leivoimme ruisleipää ym. Meillä oli aina niin hauskaa siellä, muistan että siellä oli pingispöytä, pelasimme tunteja ja nauroimme toisillemme kun toiset leipoivat. Sitten Korvan kylällä ei ole omaa kansantaloa, vaan kuulumme Kuivakankaaseen, se oli myös lähempänä kotia. Kattauksessa käytettiin Korvan omia kyläposliineja, tietysti käytimme niitä, symbolina paikalle jossa asumme.

Edellisenä iltana laitoimme siellä kaiken valmiiksi, pöydät paikoilleen ja kattaukset valmiiksi. Pöytäkoristeiden kukat valitsin itse, oli tarkoitus että teen ne itse, mutta tein voileipäkakkua enkä millään ehtinyt, niinpä Tuija täti ja kummitätini Jaana auttoivat ja asettelivat ne valmiiksi. En oikein tiedä mitä itse kukin teki, tiedän kyllä että kaikki tekivät jotain ja kiitän siitä lämpimästi. Ilman teidän apuanne, emme varmaan olisi saaneet kaikkea valmiiksi.

Tunnelma keveni hieman muistotilaisuudessa, Stefan piti hienon puheen, hän kertoi sinusta ja luokastasi, millainen olit ollut rippikoulussa edellisenä kesänä ja siitä millaisena henkilönä hän sinut koki, se oli oikein kaunis puhe. Hän piti puheen ruotsiksi ja minä käänsin suomeksi, se ei ollut helppoa mutta selvisimme siitä hienosti.

Yhdelle pöydälle olimme laittaneet valokuvasi, kaksi pitkää valkoista kynttilää ja sinisiä ruusuja (suosikkejasi) ja sitten meillä oli esillä myös digitaalinen valokuvakehys jossa oli paljon kuvia sinusta, alkaen siitä kun synnyit, aina viimeiseen, jonka otin Övertorneån jenkkiautokokoontumisessa neljä päivää ennen kuin nukuit pois, kaikki saivat mennä katsomaan kuvia rauhassa ja ajatella sinua. Saimme myös muistokirjan koululta, siihen ovat kirjoittaneet melkein kaikki Svansteinin oppilaat ja opettajat, jotain kaunista sinulle, kirja kiersi ympäri ja kaikki saivat kirjoittaa siihen terveisensä sinulle. Kirja alkaa kuvalla sinusta, jonka Maija oli ottanut koulun päättäjäisissä. Pidän kirjasta, olen lukenut sen monta kertaa, lämmittää kun saa lukea kaikki kauniit terveiset.

Pidin sinusta puheen, se oli niin vaikeaa, vapisin ja itkin, mutta yritin pysyä kovana ja sain sen luettua kummallakin kielellä. Muistan kun aloimme suunnittelemaan hautajaisiasi, sanoin äidille ja isälle että minun on pidettävä puhe, koska sen on oltava suomeksi ja ruotsiksi, niin minun pakko pitää se. Mietin pitkään mitä sanoisin sinusta, ei siksi että olisi ollut vaikeaa keksiä sanottavaa sinusta, olisin varmaan puhunut vaikka 10 tuntia siitä miten ihana olet. Vaikeinta oli saada mukaan tärkeät asiat, saada se kuulostamaan hyvälle, eikä se saanut olla liian pitkäkään, koska se luettaisiin kahdesti. Sitten yhtenä päivänä autossa, olimme menossa Öjebyhyn ottamaan tatuointeja minulle ja äidille, silloin se vain tuli, kaikki oli oikein ja kun tulimme kotiin kirjoitin sen paperille. Puheen jälkeen kuuntelimme laulun, saman kuin kotona, mutta nyt englanniksi, alkuperäisen Teenangel, esittäjänä Mark Dinning.

Puheen jälkeen tuntui että kaikki oli liikaa, vapisin ja tuntui että panikoin, istuin varmaan 40 minuuttia eteisessä keittiön takana ja yritin kasata itseni.

Laskin karkeasti että yli 60 henkeä tuli hyvästelemään sinut, montaa heistä en edes tuntenut, kaikki eivät voineet tulla ja he olivat lähettäneet kukkia, mutta yhteensä noin 100 ihmistä muisti sinua. Se tuntuu hyvältä mutta ei ihmeelliseltä, tiedän että ihmiset pitivät sinusta, olen kuullut että olet erittäin kiltti, hauska ja ajattelevainen, aivan kuten sinut itsekin tunsin, en voi muuta kuin olla ylpeä sinusta, jokainen jonka kanssa olen puhunut on kertonut vain kauniita lämpimiä asioita sinusta.

Haluan kiittää erityisesti Stefan Aroa turvallisesta ja lämpimästä tavastasi olla ja niistä kauniista sanoista joilla kerroit Jonista, teit kaikesta meille paljon helpompaa. Kiitän myös koko sydämestäni Maritta Sandqvistia hautaustoimistosta, olet aivan ihan, järjestit kaiken niin kauniisti, kunnioituksella ja suurella rakkaudella. Huolehdit että kaikki tehtiin niin että tuntui että ”Juuri näin Joni olisi halunnut”. Sitten kiitän myös Mellänkiipijät Ry.n partiolaisia Aija Koskisen johdolla, huolehditte tarjoilusta ja keititte kahvitkin oikealla kahvipannulla vanhaan tyylin, juuri niin kuin Joni rakasti juoda kahvinsa. Todella osaavia ja hienoja ihmisiä, järjestitte kaiken niin ettei meidän tarvinnut huolehtia muistotilaisuudesta, kiitos kaikesta.

Se oli pitkä raskas päivä, mutta samalla lämmin ja kaunis. Tunnen että onnistuimme hyvin, luulen että niin sinä olisit sen halunnut olevan.

Täytyy sanoa etten koskaan olisi halunnut kokea sitä päivää, olen aina ajatellut että minä kuolen ennen sinua, olen vanhempi ja sairas, en voi ymmärtää että sinä joka olet paljon nuorempi ja täysin terve lähdit ennen minua, mutta niinhän sitä sanotaan, että parhaat haetaan ensin.


Viimeinen kerta kun näin sinut 27.8.2010

Tässä välissä oli myös syntymäpäiväsi, täytit 16. Se päivä oli todella raskas, kaikki tuntui niin toivottomalta. Sinä ja isä olette syntyneet samana päivänä, 18 elokuuta. Hänellä oli varmasti vielä raskaampi päivä kuin meillä muilla. Olette kuitenkin viettäneet syntymäpäiväänne yhdessä 15 vuoden ajan. Ajattelimme ensin että tämäkin saa olla yksi huono päivä muiden joukossa, mutta sitten älysimme että sinä olisit halunnut viettää syntymäpäivää. Ei ollut mitenkään hyvä ilmapiiri, itkimme vain enimmäkseen. Mutta ostimme sellaisen jäätelökakun josta pidät ja sukulaiset tulivat kylään. Minun kummini olivat myös täällä, onneksi. He ovat olleet niin suuri tuli että etten voi muuta kuin kiittää koko sydämestäni. Perheillämme on yhdessä niin hienoja muistoja, onneksi ne ovat jäljellä.

Sinä tulit takaisin Övertorneålle 26 elokuuta joskus iltapäivällä.

Seuraavana päivänä 27 elokuuta, tasan kuukausi siitä kun nukahdit ikuiseen uneen, saimme nähdä sinut viimeisen kerran. Keräännyimme terveyskeskuksen pihaan, kaikki jotka vain pääsivät.Maritta toi arkun suomesta.

Meitä oli äiti, isä, minä, mummo, setä, täti, Serena, Henrik, tädin mies ja Ritva. Ja sitten Maritta ja Tiina hautaustoimistosta ja Maire sairaanhoitaja terveyskeskuksesta. Annoimme vaatteesi ja korusi Marittalle, he laittoivat kaiken valmiiksi, me odotimme ulkona. Sitten Maritta tuli ja pyysi meitä sisälle. Äiti meni ensin isän veljen kanssa, minä jäin isän ja muiden kanssa ulos, mummukin meni sisälle. Mietin isän kanssa uskallammeko katsoa sinua. Minä pelkäsin kuollakseni. Mutta sitten isän veli tuli sanomaan että meidän on tultava, kysyin vielä äidin mielipidettä, halusin nähdä sinut, mutta minua pelotti vieläkin. Äiti sanoi ettei ollut mitään hätää.

Menin sisälle isän kanssa yhtä aikaa. Unohdin kaiken muun kun näin sinut, en muista edes keitä luonasi silloin oli, näin vain sinut. Sinä nukuit arkussa, niin rauhallisena, yhtä hienona kuin aina olet. Minun kaunis veljeni, minun enkelini. Puhuin sinulle, kuin huoneessa ei olisi ollut muita, keskityin vain sinuun ja olin täysin tietämätön siitä mitä muut tekivät tai sanoivat.

Sinulla oli lempifarkkusi, se uusi hieno kauluspaita ja lempikenkäsi, suomileijona kaulakoru ja sen uuden hienon lippiksen laitoimme olallesi. Äiti laittoi taskuusi mopokorttisi, valokuvat meistä kaikista ja myös kaikista sukulaisista jotka olivat sinulle tärkeitä ja sitten vielä Möykyn viiksikarvan. Sait myös mukaasi palkkakuittisi, et koskaan ehtinyt tekemään mitään hauskaa kesätyörahoillasi, palkkasi tuli samana päivänä kun nukahdit ikuiseen uneen. Tämä siksi että jostain syystä vitsailit ostavasi koko rahalla lampaita. Ajattelimme että kauneimmat lampaat ovat taivaassa, voit ostaa ne lampaat siellä, kun et koskaan ehtinyt tekemään sitä täällä maan päällä. Kaikki tämä tuntuu tärkeältä, ajattelimme että nämä asiat olisit halunnut mukaasi ja niin tehtiin.

Silitin pehmeitä hiuksiasi, poskiasi, ne punoittivat vähän, niin kuin olisit juuri saunonut. Näytit niin rauhalliselta nukkuessasi että tiedän sinun voivan hyvin. Mutta vieläkin odotin että heräät, halusin vain viedä sinut kotiin. Näytti siltä kuin olisit vain nukkunut aivan tavallisesti ja minun oli niin vaikea hyväksyä että unesta jota nukuit, sinua ei voi herättää vaikka kuinka halusinkin.

Lauloimme yhden virren ja kaikki sanoivat viimeiset jäähyväiset. Serena ja Henrik eivät nähneet sinua. Se on itsestään selvää, Serena on vain 5 vuotta, hänelle on tarpeeksi vaikeaa ymmärtää että sinä olet poissa, paljon vaikeampaa kuin meille aikuisille. Se olisi ollut hänelle liikaa. On melkein mahdotonta antaa hänelle selitys johon hän olisi tyytyväinen, hänelle on muutenkin melkein mahdottomuus selittää koko asiaa. Ja Henrik on niin pieni ettei hän olisi ollenkaan ymmärtänyt miksi olet siellä, hän olisi varmaan yrittänyt herättää sinua, niin kuin minäkin olisin halunnut. Serena on puhunut sinusta minulle monta kertaa, hän on niin surullinen kun et enää pelaa jalkapalloa hänen kanssaan, ja sitten hän mietti kuuletko ja näetkö hänet taivaasta. Kerroin että Joni näkee hänet koko ajan, Joni kuulee kaiken mitä Serena sanoo ja vartioi Serenaa. Siihen hän oli aika tyytyväinen mutta oli silti sitä mieltä että koko asia on epäreilua. Ja niinhän se on, mikään ei ole niin epäoikeudenmukaista kuin se että sinä olet poissa. Henrik katseli valokuvaasi jouluaattona. Hän osoitti sitä, katsoi minua ja mutisi jotain. Aivan kuin hän olisi kysynyt että missä kummisetä on. Hän tietää että olet poissa ja kaipaa sinua, se huomasi selvästi siitä miten hän reagoi valokuvaasi. Mutta hänelle ei voi selittää ollenkaan, ei vielä, hän on liian pieni.

Nyt vähän eksyin asiasta, mutta mielestäni kertomani kuuluu asiaan. Jäin luoksesi viimeisenä äidin ja isän kanssa, jätimme viimeiset jäähyväiset yhdessä. En muista tuliko isä kanssani ulos, mutta minä menin vähäksi aikaa, en halunnut nähdä kun arkku suljetaan, se tuntui liian raskaalta. Olin juuri nähnyt miten rauhaisasti nukut ja halusin säilyttää sen näyn mielessäni. Mutta sitten kun piti siirtää autoon, halusin kantaa. Halusin jotenkin huolehtia siitä että kaikki menee oikein, minun oli yksinkertaisesti pakko. Ajoimme kappelille kirkon luokse, samalla kirkon kellot soivat. Sain istua autossa kanssasi, Maritta ajoi. Olimme päättäneet että sinä päivänä minä saan olla kyydissä, äiti olisi sitten sinun hautajaisissasi, niinhän se oikein kuuluu. Perillä kappelilla meillä oli hiljainen hetki, seisoimme ympärilläsi auton luona ja kuuntelimme kelloja. Siinä meni kauan, mutta minusta ne olisivat voineet soida kauemmin, en halunnut jättää sinua kappelille, en ollut valmis, mutta oli pakko. Kannoimme sinut sisään ja sanoimme jotain, luulen että sanoin ”nähdään” tai vastaavaa. Illalla kävimme sytyttämässä kynttilän ulkopuolella ja seisoimme siinä hetken, aivan hiljaa. Magnus ja Ritvakin olivat käyneet sytyttämässä kynttilän. Kävimme siellä joka ilta, kunnes oli hautajaistesi aika, ei voinut olla käymättä, jollain tapaa lohdutti tietää, että olit siellä, vain ovi erotti meidät toisistamme. Sytytimme kynttilän joka ilta ja olimme hiljaa, ajattelimme sinua.

Jollain tapaa tuntui hyvältä että sinä viimeinkin olit kotona, etkä tuhannen kilometrin päässä, mutta kaikki muu oli vaikeaa, en voi edes ymmärtää miten on mahdollista että sinä olet poissa, enkä halua ymmärtää, mutta ajan kanssa minun on kuitenkin pakko. En halunnut sinua kotiin tällä tavalla, halusin sinut takaisin, elävänä ja iloisena niin kuin aina olit. Mutta yksi asia on hyväksyttävä, elämä on epäoikeudenmukaista ja aina ei saa mitä haluaa.

Toivon että ihmiset ymmärtävät mitä sinä merkitset minulle, olet kaikki mitä minulla on. Muistan kun yhtenä päivänä puhuin jonkin naisen kanssa jäähallin pihassa, hän halusi kertoa miten surullinen hän oli meidän puolestamme. Muistan kuinka sanoin hänelle että antaisin kaiken mitä minulla on jos saisin Jonin takaisin. Hän sanoi että kyllähän sinulla on raskasta, mutta vanhempasi kärsivät eniten, ajattelisit heitä enemmän. En oikein ole samaa mieltä, tiedän että isällä ja äidillä on suuri suru, suuremmaksi se ei voi tulla, on taatusti hirveintä maailmassa menettää oma lapsi. Mutta kaikkien suru on erilainen, minun suruni on erilainen kuin vanhempiemme, äiti kokee asian eri tavalla kuin isä, kukaan ei sure samalla tavalla. En väitä että surisin enemmän kuin joku muu, surua ei voi mitata. Luulen ettei se nainen tiennyt miten läheisiä sisarukset voivat olla, se on harmi. Hän ei todellakaan ymmärtänyt miten paljon minä sinua rakastan ja kuinka läheisiä olemme. Mutta minä voin olla onnellinen siitä että olen saanut kokea mitä sisarusrakkaus on parhaimmillaan. En koskaan olisi voinut saada parempaa veljeä kuin sinä, tai tulla yhtä läheiseksi kenenkään toisen kanssa. Sinä olet numero 1 ikuisesti.

 


Järjestelyjä

En muista paljoa kahdesta ensimmäisestä viikosta poismenosi jälkeen, itkemisen muistan parhaiten, jokin tapahtuma sieltä täältä on jäänyt mieleen. Ei niin kummaa koska laskimme että nukuimme ensimmäisen kahden viikon aikana yhteensä 10 tuntia. Kukaan ei halunnut nukkua, eikä uskaltanut, minä pelkäsin että unessa tapahtuu jotakin ja enimmäkseen vain ikävöi sinua niin paljon, olit ainoa asia joka päähän mahtui. Muisti oli niin huono että unohdin juomisen kokonaan, ruokaa nyt ei todellakaan tehnyt mieli, mutta edes vesi ei mennyt alas. Jouduin päivystykseen kerran, olin niin kuivunut että kädet olivat siniset, vapisin ja palelin niin että minulla oli peitto vaikka oli 25 astetta lämmintä.

Samana päivänä kun nukuit pois, Astrid (luokkakaverisi äiti ja meidän äitin pomo) tuli käymään. Sen muistan hyvin. En edes ensin ymmärtänyt kuka tuli, mutta muistan miten hyvälle tuntui kun hän halasi minua, hän oli niin lämmin ja huolehtivainen, turvallinen. Hän muistuttaa meidän äitiämme, paljon. Sanoinkin jälkeenpäin että tuntui kuin olisin halannut äitiä. En muista niin hyvin mistä puhuimme, itkimme varmaan enimmäkseen, mutta hänen läsnäolonsa oli rauhoittavaa.

Seuraavana päivänä tuli myös Stefan Aro, rippipappisi. Tiedän että tulette hyvin toimeen, muistan että kävit mielelläsi ”rippitunneilla” edellisenä keväänä. Mutta en ollut ymmärtänyt miten paljon hän todella piti sinusta, hän kertoi tunneistanne, millainen olit siellä. Ja että teillä oli oma tervehdys jota käytitte kun satuitte tapaamaan muuten vaikka kaupassa. Minun täytyy tunnustaa etten ole ennen pahemmin pitänyt papeista, olen jotenkin pelännyt heitä, mutta Stefania ei tarvitse pelätä, hänen seurassaan voi olla oma itsensä. Hän on käynyt luonamme useita kertoja myöhemminkin. Tuntuu aina hyvältä kun tietää että hän on tulossa, ja sittenkin kun hän on jo lähtenyt, on rauhallinen olo koko loppupäivän. Toivottavasti hän ei koskaan lakkaa käymästä meillä.

Yhtä aikaa tulivat myös Magnus ja Ritva. Näin kuinka heihin sattui, melkein yhtä paljon kuin meihin. Mutta se ei ole ollenkaan kummallista, sinä ja Magnus olitte parhaat ystävät monta vuotta. tunnette toisenne niin hyvin. Ymmärrän hyvin miksi olette parhaat ystävät, olette molemmat rauhallisia, kilttejä, ajattelevaisia ja iloisia. Uskomattoman hienoja nuoria miehiä kumpikin. Olemme iloisia siitä että saamme tuntea Magnuksen ja Ritvan, he ovat olleet suuri tuki hädässä. Olemme käyneet toistemme luona kylässä monta kertaa. Se tuntuu aina hyvältä, meillä on hauskaa. Ensimmäiset kerrat olivat myös vaikeita, tuli niin surullinen olo, kun mietti että sinä et ole mukana niin kuin ennen. Mutta nyt on jo vähän rauhoittunut, ja tiedän varsin hyvin että sinä olet mukana, muuten se ei tuntuisi niin hyvältä. Emme näe sinua, mutta olet sydämissämme, sillä tavalla olet aina lähellä. Ja uskon täysin siihen mitä Jennie kirjoitti, että istut pilven päällä siellä ylhäällä ja vartioit meitä. Magnus ja Ritva ovat kaksi sellaista henkilöä jotka haluan pitää ystävinäni lopun elämäni, niin olisit sinäkin halunnut. Joten meidän täytyy jatkaa näitä kahvi-iltoja. Ja Joni, sinä olet saanut minut juomaan kahvia…

Pahinta näiden ensimmäisten viikkojen aikana oli että sinä olit poissa, sinut lähetettiin Uumajaan ruumiinavaukseen. Mutta se on hyvä, saamme siten tietää mitä sinulle tapahtui. Se ei riittänyt. Sinut lähetettiin vielä kauemmaksi, Upsalaan. Kesti viisi viikkoa ennekuin tulit takaisin Övertorneålle. Ajan kuluessa olimme ymmärtäneet että meidän on pakko alkaa suunnitella hautajaisia, sinun hautajaisiasi. Otimme avuksi hautaustoimiston Ylitorniolta. Kaikki alkoi sillä että meidän täytyi valita sinulle arkku… se on varmasti toiseksi pahin asia jonka olen kokenut, poisnukkumisesi jälkeen. Oli vain pakko, mietimme mistä pidät ja lopulta onnistuimme. Rakastat puuta ja varsinkin niitä suuria mäntyjä jotka meidän pihassamme kasvavat. Etkä todellakaan pidä valkoisesta, joten valitsimme hongasta tehdyn arkun, jossa oli hienot kaiverrukset ja vain lakkaus. Sitten tietysti kaikki kukat, värssyt, missä tilaisuus pidettäisiin jne. Sitten eräänä päivänä saimme valita hautapaikan. Valitsimme Metsähautausmaan, sinä pidät rauhasta ja hiljaisuudesta, luonnosta ja korkeista paikoista, mikään muu ei siis tullut kysymykseenkään. Ja siellä on vielä niitä suuria mäntyjä, ihan kuin kotona.

Saimme siirtää hautausta kerran, et tullut vielä takaisin. Odotin vain että puhelin soisi ja joku sanoisi että nyt sinut lähetetään takaisin. Minä odotin vieläkin että joku soittaa ja kertoo sinun heränneen. Näin myös unta että sinä itset soitit ja sanoit tulevasi kotiin. Mutta niin ei käynyt vaikka kuinka toivoin.

Nyt minusta tuntuu että tämä on tarpeeksi pitkä, en jaksa kirjoittaa enempää, tämä on aika raskasta, itkettää paljon kun kirjoittaa tällaista. Seuraavassa jutussa kerron siitä kun viimein tulit takaisin ja millaista oli nähdä sinut viimeisen kerran.

Hyvää yötä rakas veljeni!


27.7.2010 Elämäni pahin päivä

Klo. 11.15 Elämä pysähtyi. Et herännyt. Yritin herättää sinua mutta ei se onnistunut, sinä nukuit, ikuista unta.

Se päivä oli pelkkää kaaosta, en käsittänyt ollenkaan että sinä voit olla poissa. En käsitä vieläkään. Elän sitä päivää yhä uudestaan, varmaan vielä kauan.

En ymmärrä. Vielä yöllä olin puhunut sinulle, katsoit tv.tä. Sanoit alkavasi pian nukkumaan, huomenna pitäisi lähteä uimaan ja kalalle. Mutta sitten et herännytkään. En tajunnut ollenkaan ettet herää, kuvittelin että olet jostain syystä tajuton. Vasta kun isä ja äiti sanoivat ettet enää herää, sitten minä vasta ymmärsin.

Yritimme jotenkin selvitä, tehdä kaiken oikein, meille tuli ambulanssi, poliisi, lääkäri, pappi, ruumisauto ja kaikki sukulaiset jotka pääsivät. Kaikki halusivat vielä nähdä sinut. Nukuit sängyssäsi kun rukoilimme ja lauloimme muutaman virren, sitten sinut piti viedä terveyskeskuksen kylmähuoneelle. Minä vain odotin että heräät, en halunnut jättää sinua sinne, halusin herättää sinut ja viedä sinut kotiin.

Menin jotenkin shokkiin, en edes saanut itkettyä, vasta 7.ltä illalla itku tuli, ja sitä riitti, huutoa ja itkua, itkin seuraavan yön ja päivän, niin että oksensin monta kertaa. En nukkunut sinä yönä olleenkaan, puhuin ja itkin mummun kanssa, välillä menin isän ja äitin luokse. Odotin että joku soittaa ja sanoo että olet herännyt.

Kukaan ei soittanut.

Ainut veljeni on poissa. Paras ystäväni on poissa. Meillä oli niin paljon suunnitelmia elämälle. Sinä olet minulle tärkein ihminen koko maailmassa. Muistan vieläkin kun sain sinut syliini ensimmäisen kerran, sinä et ollut vielä vuorokautta vanha, minä en vielä 7 vuotta. Olin odottanut sinua 9 kuukautta. Halusin vain että äiti synnyttää äkkiä, että pääsen hoitamaan sinua. Pääsin sairaalaan katsomaan sinua. Se hetki oli elämäni onnellisin. Kasvoimme yhdessä, nyt vanhempana muistan kun vitsailimme että meitä kahta yhdessä ei voita mikään, sille se tuntui. Nyt sinä, puolikkaani olet poissa, en ymmärrä miten osaan elää ilman sinua, en edes halua, mutta minun on pakko, vaikka vain sinun takiasi. Sinä et olisi antanut periksi ikinä, en siis minäkään. 

Yksi asia on varma, rakastan sinua enemmän kuin ketään, sen avulla yritän selvitä. Sinä annat minulle voimaa.


                                                              

                                                        Tässä olet ensi kertaa sylissäni.