Tässä välissä oli myös syntymäpäiväsi, täytit 16. Se päivä oli todella raskas, kaikki tuntui niin toivottomalta. Sinä ja isä olette syntyneet samana päivänä, 18 elokuuta. Hänellä oli varmasti vielä raskaampi päivä kuin meillä muilla. Olette kuitenkin viettäneet syntymäpäiväänne yhdessä 15 vuoden ajan. Ajattelimme ensin että tämäkin saa olla yksi huono päivä muiden joukossa, mutta sitten älysimme että sinä olisit halunnut viettää syntymäpäivää. Ei ollut mitenkään hyvä ilmapiiri, itkimme vain enimmäkseen. Mutta ostimme sellaisen jäätelökakun josta pidät ja sukulaiset tulivat kylään. Minun kummini olivat myös täällä, onneksi. He ovat olleet niin suuri tuli että etten voi muuta kuin kiittää koko sydämestäni. Perheillämme on yhdessä niin hienoja muistoja, onneksi ne ovat jäljellä.

Sinä tulit takaisin Övertorneålle 26 elokuuta joskus iltapäivällä.

Seuraavana päivänä 27 elokuuta, tasan kuukausi siitä kun nukahdit ikuiseen uneen, saimme nähdä sinut viimeisen kerran. Keräännyimme terveyskeskuksen pihaan, kaikki jotka vain pääsivät.Maritta toi arkun suomesta.

Meitä oli äiti, isä, minä, mummo, setä, täti, Serena, Henrik, tädin mies ja Ritva. Ja sitten Maritta ja Tiina hautaustoimistosta ja Maire sairaanhoitaja terveyskeskuksesta. Annoimme vaatteesi ja korusi Marittalle, he laittoivat kaiken valmiiksi, me odotimme ulkona. Sitten Maritta tuli ja pyysi meitä sisälle. Äiti meni ensin isän veljen kanssa, minä jäin isän ja muiden kanssa ulos, mummukin meni sisälle. Mietin isän kanssa uskallammeko katsoa sinua. Minä pelkäsin kuollakseni. Mutta sitten isän veli tuli sanomaan että meidän on tultava, kysyin vielä äidin mielipidettä, halusin nähdä sinut, mutta minua pelotti vieläkin. Äiti sanoi ettei ollut mitään hätää.

Menin sisälle isän kanssa yhtä aikaa. Unohdin kaiken muun kun näin sinut, en muista edes keitä luonasi silloin oli, näin vain sinut. Sinä nukuit arkussa, niin rauhallisena, yhtä hienona kuin aina olet. Minun kaunis veljeni, minun enkelini. Puhuin sinulle, kuin huoneessa ei olisi ollut muita, keskityin vain sinuun ja olin täysin tietämätön siitä mitä muut tekivät tai sanoivat.

Sinulla oli lempifarkkusi, se uusi hieno kauluspaita ja lempikenkäsi, suomileijona kaulakoru ja sen uuden hienon lippiksen laitoimme olallesi. Äiti laittoi taskuusi mopokorttisi, valokuvat meistä kaikista ja myös kaikista sukulaisista jotka olivat sinulle tärkeitä ja sitten vielä Möykyn viiksikarvan. Sait myös mukaasi palkkakuittisi, et koskaan ehtinyt tekemään mitään hauskaa kesätyörahoillasi, palkkasi tuli samana päivänä kun nukahdit ikuiseen uneen. Tämä siksi että jostain syystä vitsailit ostavasi koko rahalla lampaita. Ajattelimme että kauneimmat lampaat ovat taivaassa, voit ostaa ne lampaat siellä, kun et koskaan ehtinyt tekemään sitä täällä maan päällä. Kaikki tämä tuntuu tärkeältä, ajattelimme että nämä asiat olisit halunnut mukaasi ja niin tehtiin.

Silitin pehmeitä hiuksiasi, poskiasi, ne punoittivat vähän, niin kuin olisit juuri saunonut. Näytit niin rauhalliselta nukkuessasi että tiedän sinun voivan hyvin. Mutta vieläkin odotin että heräät, halusin vain viedä sinut kotiin. Näytti siltä kuin olisit vain nukkunut aivan tavallisesti ja minun oli niin vaikea hyväksyä että unesta jota nukuit, sinua ei voi herättää vaikka kuinka halusinkin.

Lauloimme yhden virren ja kaikki sanoivat viimeiset jäähyväiset. Serena ja Henrik eivät nähneet sinua. Se on itsestään selvää, Serena on vain 5 vuotta, hänelle on tarpeeksi vaikeaa ymmärtää että sinä olet poissa, paljon vaikeampaa kuin meille aikuisille. Se olisi ollut hänelle liikaa. On melkein mahdotonta antaa hänelle selitys johon hän olisi tyytyväinen, hänelle on muutenkin melkein mahdottomuus selittää koko asiaa. Ja Henrik on niin pieni ettei hän olisi ollenkaan ymmärtänyt miksi olet siellä, hän olisi varmaan yrittänyt herättää sinua, niin kuin minäkin olisin halunnut. Serena on puhunut sinusta minulle monta kertaa, hän on niin surullinen kun et enää pelaa jalkapalloa hänen kanssaan, ja sitten hän mietti kuuletko ja näetkö hänet taivaasta. Kerroin että Joni näkee hänet koko ajan, Joni kuulee kaiken mitä Serena sanoo ja vartioi Serenaa. Siihen hän oli aika tyytyväinen mutta oli silti sitä mieltä että koko asia on epäreilua. Ja niinhän se on, mikään ei ole niin epäoikeudenmukaista kuin se että sinä olet poissa. Henrik katseli valokuvaasi jouluaattona. Hän osoitti sitä, katsoi minua ja mutisi jotain. Aivan kuin hän olisi kysynyt että missä kummisetä on. Hän tietää että olet poissa ja kaipaa sinua, se huomasi selvästi siitä miten hän reagoi valokuvaasi. Mutta hänelle ei voi selittää ollenkaan, ei vielä, hän on liian pieni.

Nyt vähän eksyin asiasta, mutta mielestäni kertomani kuuluu asiaan. Jäin luoksesi viimeisenä äidin ja isän kanssa, jätimme viimeiset jäähyväiset yhdessä. En muista tuliko isä kanssani ulos, mutta minä menin vähäksi aikaa, en halunnut nähdä kun arkku suljetaan, se tuntui liian raskaalta. Olin juuri nähnyt miten rauhaisasti nukut ja halusin säilyttää sen näyn mielessäni. Mutta sitten kun piti siirtää autoon, halusin kantaa. Halusin jotenkin huolehtia siitä että kaikki menee oikein, minun oli yksinkertaisesti pakko. Ajoimme kappelille kirkon luokse, samalla kirkon kellot soivat. Sain istua autossa kanssasi, Maritta ajoi. Olimme päättäneet että sinä päivänä minä saan olla kyydissä, äiti olisi sitten sinun hautajaisissasi, niinhän se oikein kuuluu. Perillä kappelilla meillä oli hiljainen hetki, seisoimme ympärilläsi auton luona ja kuuntelimme kelloja. Siinä meni kauan, mutta minusta ne olisivat voineet soida kauemmin, en halunnut jättää sinua kappelille, en ollut valmis, mutta oli pakko. Kannoimme sinut sisään ja sanoimme jotain, luulen että sanoin ”nähdään” tai vastaavaa. Illalla kävimme sytyttämässä kynttilän ulkopuolella ja seisoimme siinä hetken, aivan hiljaa. Magnus ja Ritvakin olivat käyneet sytyttämässä kynttilän. Kävimme siellä joka ilta, kunnes oli hautajaistesi aika, ei voinut olla käymättä, jollain tapaa lohdutti tietää, että olit siellä, vain ovi erotti meidät toisistamme. Sytytimme kynttilän joka ilta ja olimme hiljaa, ajattelimme sinua.

Jollain tapaa tuntui hyvältä että sinä viimeinkin olit kotona, etkä tuhannen kilometrin päässä, mutta kaikki muu oli vaikeaa, en voi edes ymmärtää miten on mahdollista että sinä olet poissa, enkä halua ymmärtää, mutta ajan kanssa minun on kuitenkin pakko. En halunnut sinua kotiin tällä tavalla, halusin sinut takaisin, elävänä ja iloisena niin kuin aina olit. Mutta yksi asia on hyväksyttävä, elämä on epäoikeudenmukaista ja aina ei saa mitä haluaa.

Toivon että ihmiset ymmärtävät mitä sinä merkitset minulle, olet kaikki mitä minulla on. Muistan kun yhtenä päivänä puhuin jonkin naisen kanssa jäähallin pihassa, hän halusi kertoa miten surullinen hän oli meidän puolestamme. Muistan kuinka sanoin hänelle että antaisin kaiken mitä minulla on jos saisin Jonin takaisin. Hän sanoi että kyllähän sinulla on raskasta, mutta vanhempasi kärsivät eniten, ajattelisit heitä enemmän. En oikein ole samaa mieltä, tiedän että isällä ja äidillä on suuri suru, suuremmaksi se ei voi tulla, on taatusti hirveintä maailmassa menettää oma lapsi. Mutta kaikkien suru on erilainen, minun suruni on erilainen kuin vanhempiemme, äiti kokee asian eri tavalla kuin isä, kukaan ei sure samalla tavalla. En väitä että surisin enemmän kuin joku muu, surua ei voi mitata. Luulen ettei se nainen tiennyt miten läheisiä sisarukset voivat olla, se on harmi. Hän ei todellakaan ymmärtänyt miten paljon minä sinua rakastan ja kuinka läheisiä olemme. Mutta minä voin olla onnellinen siitä että olen saanut kokea mitä sisarusrakkaus on parhaimmillaan. En koskaan olisi voinut saada parempaa veljeä kuin sinä, tai tulla yhtä läheiseksi kenenkään toisen kanssa. Sinä olet numero 1 ikuisesti.