En muista paljoa kahdesta ensimmäisestä viikosta poismenosi jälkeen, itkemisen muistan parhaiten, jokin tapahtuma sieltä täältä on jäänyt mieleen. Ei niin kummaa koska laskimme että nukuimme ensimmäisen kahden viikon aikana yhteensä 10 tuntia. Kukaan ei halunnut nukkua, eikä uskaltanut, minä pelkäsin että unessa tapahtuu jotakin ja enimmäkseen vain ikävöi sinua niin paljon, olit ainoa asia joka päähän mahtui. Muisti oli niin huono että unohdin juomisen kokonaan, ruokaa nyt ei todellakaan tehnyt mieli, mutta edes vesi ei mennyt alas. Jouduin päivystykseen kerran, olin niin kuivunut että kädet olivat siniset, vapisin ja palelin niin että minulla oli peitto vaikka oli 25 astetta lämmintä.

Samana päivänä kun nukuit pois, Astrid (luokkakaverisi äiti ja meidän äitin pomo) tuli käymään. Sen muistan hyvin. En edes ensin ymmärtänyt kuka tuli, mutta muistan miten hyvälle tuntui kun hän halasi minua, hän oli niin lämmin ja huolehtivainen, turvallinen. Hän muistuttaa meidän äitiämme, paljon. Sanoinkin jälkeenpäin että tuntui kuin olisin halannut äitiä. En muista niin hyvin mistä puhuimme, itkimme varmaan enimmäkseen, mutta hänen läsnäolonsa oli rauhoittavaa.

Seuraavana päivänä tuli myös Stefan Aro, rippipappisi. Tiedän että tulette hyvin toimeen, muistan että kävit mielelläsi ”rippitunneilla” edellisenä keväänä. Mutta en ollut ymmärtänyt miten paljon hän todella piti sinusta, hän kertoi tunneistanne, millainen olit siellä. Ja että teillä oli oma tervehdys jota käytitte kun satuitte tapaamaan muuten vaikka kaupassa. Minun täytyy tunnustaa etten ole ennen pahemmin pitänyt papeista, olen jotenkin pelännyt heitä, mutta Stefania ei tarvitse pelätä, hänen seurassaan voi olla oma itsensä. Hän on käynyt luonamme useita kertoja myöhemminkin. Tuntuu aina hyvältä kun tietää että hän on tulossa, ja sittenkin kun hän on jo lähtenyt, on rauhallinen olo koko loppupäivän. Toivottavasti hän ei koskaan lakkaa käymästä meillä.

Yhtä aikaa tulivat myös Magnus ja Ritva. Näin kuinka heihin sattui, melkein yhtä paljon kuin meihin. Mutta se ei ole ollenkaan kummallista, sinä ja Magnus olitte parhaat ystävät monta vuotta. tunnette toisenne niin hyvin. Ymmärrän hyvin miksi olette parhaat ystävät, olette molemmat rauhallisia, kilttejä, ajattelevaisia ja iloisia. Uskomattoman hienoja nuoria miehiä kumpikin. Olemme iloisia siitä että saamme tuntea Magnuksen ja Ritvan, he ovat olleet suuri tuki hädässä. Olemme käyneet toistemme luona kylässä monta kertaa. Se tuntuu aina hyvältä, meillä on hauskaa. Ensimmäiset kerrat olivat myös vaikeita, tuli niin surullinen olo, kun mietti että sinä et ole mukana niin kuin ennen. Mutta nyt on jo vähän rauhoittunut, ja tiedän varsin hyvin että sinä olet mukana, muuten se ei tuntuisi niin hyvältä. Emme näe sinua, mutta olet sydämissämme, sillä tavalla olet aina lähellä. Ja uskon täysin siihen mitä Jennie kirjoitti, että istut pilven päällä siellä ylhäällä ja vartioit meitä. Magnus ja Ritva ovat kaksi sellaista henkilöä jotka haluan pitää ystävinäni lopun elämäni, niin olisit sinäkin halunnut. Joten meidän täytyy jatkaa näitä kahvi-iltoja. Ja Joni, sinä olet saanut minut juomaan kahvia…

Pahinta näiden ensimmäisten viikkojen aikana oli että sinä olit poissa, sinut lähetettiin Uumajaan ruumiinavaukseen. Mutta se on hyvä, saamme siten tietää mitä sinulle tapahtui. Se ei riittänyt. Sinut lähetettiin vielä kauemmaksi, Upsalaan. Kesti viisi viikkoa ennekuin tulit takaisin Övertorneålle. Ajan kuluessa olimme ymmärtäneet että meidän on pakko alkaa suunnitella hautajaisia, sinun hautajaisiasi. Otimme avuksi hautaustoimiston Ylitorniolta. Kaikki alkoi sillä että meidän täytyi valita sinulle arkku… se on varmasti toiseksi pahin asia jonka olen kokenut, poisnukkumisesi jälkeen. Oli vain pakko, mietimme mistä pidät ja lopulta onnistuimme. Rakastat puuta ja varsinkin niitä suuria mäntyjä jotka meidän pihassamme kasvavat. Etkä todellakaan pidä valkoisesta, joten valitsimme hongasta tehdyn arkun, jossa oli hienot kaiverrukset ja vain lakkaus. Sitten tietysti kaikki kukat, värssyt, missä tilaisuus pidettäisiin jne. Sitten eräänä päivänä saimme valita hautapaikan. Valitsimme Metsähautausmaan, sinä pidät rauhasta ja hiljaisuudesta, luonnosta ja korkeista paikoista, mikään muu ei siis tullut kysymykseenkään. Ja siellä on vielä niitä suuria mäntyjä, ihan kuin kotona.

Saimme siirtää hautausta kerran, et tullut vielä takaisin. Odotin vain että puhelin soisi ja joku sanoisi että nyt sinut lähetetään takaisin. Minä odotin vieläkin että joku soittaa ja kertoo sinun heränneen. Näin myös unta että sinä itset soitit ja sanoit tulevasi kotiin. Mutta niin ei käynyt vaikka kuinka toivoin.

Nyt minusta tuntuu että tämä on tarpeeksi pitkä, en jaksa kirjoittaa enempää, tämä on aika raskasta, itkettää paljon kun kirjoittaa tällaista. Seuraavassa jutussa kerron siitä kun viimein tulit takaisin ja millaista oli nähdä sinut viimeisen kerran.

Hyvää yötä rakas veljeni!