Tämä kirjoitus on kestänyt, olen kerännyt voimia tätä varten. Tämä on varmasti kaikkein vaikein. Olen jo kauan tiennyt mitä haluan kirjoittaa, mutta en ole uskaltanut kuin vasta nyt.

Päivä alkoi kun perheesi, sukusi ja joitakin ystäviä kokoontui kappelille, 8 aikaan aamulla. Kävisit kotona viimeisen kerran.

Arkku nostettiin autoon, äiti tuli sinun kyytiisi, seuraavana minä ja isä äidin veljen kanssa. Sen jälkeen kaikki omassa järjestyksessään. Ajoimme Kuivakankaan läpi, pysähdyimme mummon talon kohdalla ja olimme minuutin hiljaa, lippu oli puolitangssa. Valitsimme näin koska kun ajoit mopolla Övertorneålle, menit kylälle aina isoa tietä, mutta tiedän että kun tulit kotiin päin ajoit aina mummon ohi, että näit jos he olisivat kotona. Matka tuntui ikuisuudelta, ajoimme kyllä hiljaa, mutta raskainta oli katsoa arkkua edellä ajavassa autossa.

Kotona olimme järjestäneet sinulle paikan, lehtimajan mäntyjen alle, joka koristeltiin pihlajan oksilla ja marjoilla ja muutamilla hopeisilla perhosilla. Emme halunneet tavallista, joka yleensä tehdään kuusen tai männyn oksista, se tuntui niin kylmältä ja vanhalta. Ajattelimme että olet paljon nuorempi kuin yleensä kun joku haudataan, joten tuntui paremmalta valita lämpimämpi koristelu. Sinne saivat mennä sisään ja sanoa mitä halusivat tai vain olla hetken hiljaa ja ajatella, muistan että kävin luonasi ainakin viidesti, minulla oli niin paljon sanottavaa sinulle. Ennen kuin lähdimme kirkkoon, seisoimme kaikki hiljaa pihalla ja kuuntelimme Rauli Badding Somerjoen kappaleen Teinienkeli.

Ajoimme kirkkoon hiljaa, vähän ennen 12 olimme perillä ja sinut kannettiin sisälle. Järjestin kukat kukkakaupan Siwin kanssa, niin että ne olivat oikeassa järjestyksessä kun jokainen vuorollaan menisi eteen lukemaan omansa.

En ole koskaan ollut niin hienoissa ja lämpimissä hautajaisissa, vaikka se olikin raskain kokemani päivä, niin koko jumalanpalveluksen ajan oli rauhallinen ja lämmin olo. Jälkeenpäin myös kaikki sukulaiset ovat kertoneet, miten paljon he pitivät hautajaisista, se oli ainutlaatuinen ja erikoinen, aivan kuten minäkin tunsin, rauhallinen ja lämmin. Stefan Aro puhui sinusta niin kauniisti, vaikka hänellä oli vaikeaa, en ole koskaan nähnyt pappa jolla on ollut niin vaikeaa pitää hautajaiset. Hän puhui suomeksi ja ruotsiksi, jotta kaikki todella ymmärtäisivät mitä hän halusi sinusta sanoa. Virret oli valittu niin että ne voi laulaa ruotsiksi ja suomeksi ja vain sellaisia jotka sinä osasit.

Me, äiti, isä ja minä menimme luoksesi ensimmäisenä lukemaan kukkamme, Stefan luki äidin ja isän, värssy oli aika pitkä, joten he eivät itse jaksaneet lukea sitä, sitten oli minun vuoroni, onnistuin, kummallakin kielellä, en tiedä kuulivatko kaikki mitä sanoin, mutta kerroin lyhyesti ja kauniisti mitä tunnen sinua kohtaan. (Kirjoitan värssyt ja muistopuheeni sinulle erikseen)

En oikein muista missä järjestyksessä kaikki meni, olimme vieläkin shokissa ja itkimme enimmäkseen ja yritin keskittyä Stefanin puheeseen ja hermoilin koko ajan että kaikki menisi oikein. Tiedäthän, en voi hellittää hetkeksikään, kaiken on oltava oikein!

Tässä haluan kiittää Saana omasta ja äitini ja isäni puolesta. Saana lauloi Jonille laulun, Juice Leskisen Rakkauden haudalla. En ymmärrä miten pystyit! Joni sanoi koulun loppumisenne jälkeen että oli niin hienoa kun lauloit sen Svansteinin kirkossa, hän sanoi myös että se on hieno laulu ja lauloit sen niin hyvin. En voi muuta kuin olla samaa mieltä, olen videoinut koko kevätjuhlan ja olemme katsoneet sitä usein. Laulu sopi niin hyvin veljeni muistojumalanpalvelukseen, olimmehan hautaamassa rakasta Joniamme. Lämmin kiitos sinulle pikku rakas, teit siitä niin eityistä.

Kirkon jälkeen sinut piti viedä hautausmaalle, valitsimme Metsähautausmaan kuten kerroin aiemmin. Kaikki kirkossa olleet tulivat mukaan. Sinut laskettiin alas, tuntui että tukehdun millä hetkellä hyvänsä. Sitten kaikki veivät kukkansa haudan viereen ja seisoivat vieressäsi hetken hiljaa. Tuntui että olisin yhtä hyvin voinut hypätä hautaan kanssasi, en halunnut sinun olevan yksin, ja meidänhän piti aina olla yhdessä…en ymmärrä ollenkaan…

Kaikki luokkatoverisi olivat mukana, jokainen heitti sinulle punaisen ruusun, se oli niin kaunista.

Lauloimme virren ja viimeiseksi heitin mukaan hiekkaa joka oli tuotu kotipihasta. Tunsimme että olisi hyvä että kun sinut haudataan, ensimmäinen hiekka olisi kotoa, kotoasi jota rakastit niin paljon. Äiti ja isä pitivät minusta kiinni, kummaltakin puolelta, joten teimme sen yhdessä.

Sen jälkeen lähdimme kaikki muistotilaisuuteen Kuivakankaan kansantalolle, valitsimme sen seurakuntatalon sijaan, koska olimme vuokranneet kansantaloa joskus aiemmin kun leivoimme ruisleipää ym. Meillä oli aina niin hauskaa siellä, muistan että siellä oli pingispöytä, pelasimme tunteja ja nauroimme toisillemme kun toiset leipoivat. Sitten Korvan kylällä ei ole omaa kansantaloa, vaan kuulumme Kuivakankaaseen, se oli myös lähempänä kotia. Kattauksessa käytettiin Korvan omia kyläposliineja, tietysti käytimme niitä, symbolina paikalle jossa asumme.

Edellisenä iltana laitoimme siellä kaiken valmiiksi, pöydät paikoilleen ja kattaukset valmiiksi. Pöytäkoristeiden kukat valitsin itse, oli tarkoitus että teen ne itse, mutta tein voileipäkakkua enkä millään ehtinyt, niinpä Tuija täti ja kummitätini Jaana auttoivat ja asettelivat ne valmiiksi. En oikein tiedä mitä itse kukin teki, tiedän kyllä että kaikki tekivät jotain ja kiitän siitä lämpimästi. Ilman teidän apuanne, emme varmaan olisi saaneet kaikkea valmiiksi.

Tunnelma keveni hieman muistotilaisuudessa, Stefan piti hienon puheen, hän kertoi sinusta ja luokastasi, millainen olit ollut rippikoulussa edellisenä kesänä ja siitä millaisena henkilönä hän sinut koki, se oli oikein kaunis puhe. Hän piti puheen ruotsiksi ja minä käänsin suomeksi, se ei ollut helppoa mutta selvisimme siitä hienosti.

Yhdelle pöydälle olimme laittaneet valokuvasi, kaksi pitkää valkoista kynttilää ja sinisiä ruusuja (suosikkejasi) ja sitten meillä oli esillä myös digitaalinen valokuvakehys jossa oli paljon kuvia sinusta, alkaen siitä kun synnyit, aina viimeiseen, jonka otin Övertorneån jenkkiautokokoontumisessa neljä päivää ennen kuin nukuit pois, kaikki saivat mennä katsomaan kuvia rauhassa ja ajatella sinua. Saimme myös muistokirjan koululta, siihen ovat kirjoittaneet melkein kaikki Svansteinin oppilaat ja opettajat, jotain kaunista sinulle, kirja kiersi ympäri ja kaikki saivat kirjoittaa siihen terveisensä sinulle. Kirja alkaa kuvalla sinusta, jonka Maija oli ottanut koulun päättäjäisissä. Pidän kirjasta, olen lukenut sen monta kertaa, lämmittää kun saa lukea kaikki kauniit terveiset.

Pidin sinusta puheen, se oli niin vaikeaa, vapisin ja itkin, mutta yritin pysyä kovana ja sain sen luettua kummallakin kielellä. Muistan kun aloimme suunnittelemaan hautajaisiasi, sanoin äidille ja isälle että minun on pidettävä puhe, koska sen on oltava suomeksi ja ruotsiksi, niin minun pakko pitää se. Mietin pitkään mitä sanoisin sinusta, ei siksi että olisi ollut vaikeaa keksiä sanottavaa sinusta, olisin varmaan puhunut vaikka 10 tuntia siitä miten ihana olet. Vaikeinta oli saada mukaan tärkeät asiat, saada se kuulostamaan hyvälle, eikä se saanut olla liian pitkäkään, koska se luettaisiin kahdesti. Sitten yhtenä päivänä autossa, olimme menossa Öjebyhyn ottamaan tatuointeja minulle ja äidille, silloin se vain tuli, kaikki oli oikein ja kun tulimme kotiin kirjoitin sen paperille. Puheen jälkeen kuuntelimme laulun, saman kuin kotona, mutta nyt englanniksi, alkuperäisen Teenangel, esittäjänä Mark Dinning.

Puheen jälkeen tuntui että kaikki oli liikaa, vapisin ja tuntui että panikoin, istuin varmaan 40 minuuttia eteisessä keittiön takana ja yritin kasata itseni.

Laskin karkeasti että yli 60 henkeä tuli hyvästelemään sinut, montaa heistä en edes tuntenut, kaikki eivät voineet tulla ja he olivat lähettäneet kukkia, mutta yhteensä noin 100 ihmistä muisti sinua. Se tuntuu hyvältä mutta ei ihmeelliseltä, tiedän että ihmiset pitivät sinusta, olen kuullut että olet erittäin kiltti, hauska ja ajattelevainen, aivan kuten sinut itsekin tunsin, en voi muuta kuin olla ylpeä sinusta, jokainen jonka kanssa olen puhunut on kertonut vain kauniita lämpimiä asioita sinusta.

Haluan kiittää erityisesti Stefan Aroa turvallisesta ja lämpimästä tavastasi olla ja niistä kauniista sanoista joilla kerroit Jonista, teit kaikesta meille paljon helpompaa. Kiitän myös koko sydämestäni Maritta Sandqvistia hautaustoimistosta, olet aivan ihan, järjestit kaiken niin kauniisti, kunnioituksella ja suurella rakkaudella. Huolehdit että kaikki tehtiin niin että tuntui että ”Juuri näin Joni olisi halunnut”. Sitten kiitän myös Mellänkiipijät Ry.n partiolaisia Aija Koskisen johdolla, huolehditte tarjoilusta ja keititte kahvitkin oikealla kahvipannulla vanhaan tyylin, juuri niin kuin Joni rakasti juoda kahvinsa. Todella osaavia ja hienoja ihmisiä, järjestitte kaiken niin ettei meidän tarvinnut huolehtia muistotilaisuudesta, kiitos kaikesta.

Se oli pitkä raskas päivä, mutta samalla lämmin ja kaunis. Tunnen että onnistuimme hyvin, luulen että niin sinä olisit sen halunnut olevan.

Täytyy sanoa etten koskaan olisi halunnut kokea sitä päivää, olen aina ajatellut että minä kuolen ennen sinua, olen vanhempi ja sairas, en voi ymmärtää että sinä joka olet paljon nuorempi ja täysin terve lähdit ennen minua, mutta niinhän sitä sanotaan, että parhaat haetaan ensin.